Sara ja Erik. Tampereen Työväen Teatteri 24.9.

Lauantain päivänäytöksen teatteriyleisö koostuu iäkkäämmistä ihmisistä – ehkä joukossa on sellaisiakin, joilla on omakohtaisia kokemuksia tamperelaisen Sara Hildénin vaateliikkeessä asioimisesta ja hänen päättäväisestä myyntitekniikastaan. Itselleni Sara Hildén tuo ensisijaisesti mieleen Sara Hildénin taidemuseon, mutta näytelmä valottaa hänen tarinaansa menestyvänä yrittäjänä, taiteen ostajana sekä taiteilija Erik Enrothin vaimona.

Sara (Teija Auvinen) on uranainen, joka luottaa itseensä, mutta vain itseensä. Rakastaminen on vaikeaa ihmiselle, joka tietää, että kenestäkään ei voi olla varma. Eikä varsinkaan rakkaudesta.

Ihmisen täytyy pärjätä yksin.

Erik Enroth (Ilkka Heiskanen) on 13 vuotta häntä nuorempi taiteilija, jolle Saran varakkuus on sekä taiteentekemisen mahdollistava tekijä, mutta lopulta myös onnettomaksi tekevä seikka.

Sara ja Erik on perinteinen puhedraama, jossa dialogi on oleellisempaa kuin toiminta. Lavastus on yksinkertainen ja kokonaisuus konstailematon. Jazzmusiikki tukee tunnelmaa tyylikkäästi, kuten myös maalaukset, jotka heijastuvat näyttämölle. Näytelmä kuitenkin paikoin alleviivaa teemojaan turhankin paljon.

Dialogi on runsasta ja toimivaa, sillä Saran ja Erikin keskusteluja kuuntelee ajan käymättä pitkäksi. Heissä on jotain rehellistä, todentuntuista. En tietenkään pysty arvioimaan kuinka todenmukainen näkemäni tarina on, mutta ainakin se tuntuu uskottavalta. Saran laskelmoivuus ja Erikin alkoholismi eivät jää ainoiksi ominaisuuksiksi, joita henkilöistä muistaa. Molemmat henkilöt herättävät sekä sympatiaa että ärtymystä.

Kodinhoitaja Aunea (Kristiina Hakovirta) tarvitaan sekä kodin askareisiin että antamaan henkistä tukea. Välttämätön henkilöhahmo myös tuomaan rytminmuutosta ja toista näkökulmaa Saran ja Erikin keskusteluihin.sara-ja-aune-ttt_550

40-luvulla lienee harvinaista, että nainen pistää uran ja yrittäjyyden perheen edelle, mutta nykyään ilmiö on tutumpi. Siksipä Saran ja Erikin suhde oli helposti rinnastettavissa nykypäivään.

Työorientoinut ja järjestystä tai asioiden hallintaa kaipaava Sara kaipasi rinnalleen jotain keveämpää ja luovempaa. Ja tuo keveys tai elämänmakuisuus, jota Erik toi, tarkoitti Saran elämässä myös alkoholismin sietämistä. Olisiko Saran pitänyt sietää myös rakkautta? Oliko sitä? Tuoko raha rakkautta, on yksi näytelmän ydinkysymyksistä.

Älä ikinä sano minua pupuksi!

Saran suhde taiteeseen jää pohdituttamaan. Olivatko taideteokset hänelle pelkkiä sijoituskohteita vai tuottivatko ne myös esteettisiä elämyksiä?

Näytelmä tutustutti minut kahden historian kirjoihin jääneen henkilön tarinaan ja siivuun Tampereen historiaa. Voin muistella tätä, kun seuraavan kerran poikkean Sara Hildénin taidemuseossa tai kun seuraavan kerran ohitan Hildénin liikkeen, jota en ulkopaikkakuntalaisena ollut ennen noteerannutkaan.

Ei minusta ole äidiksi, he sanovat.

Käsikirjoitus Pirjo-Riitta Tähti
Ohjaus Maarit Pyökäri

Valokuvat: Kari Sunnari

Esityksen www-sivut, Tampereen työväen teatteri

Mainokset