Tukkateatteri, Tampere, 23.4.2017

Tukkateatteri on valinnut ohjelmistoonsa itselleni ennestään tuntemattoman tsekkiläisen käsikirjoittaja Karel Čapekin näytelmän R.U.R. Rossum´s Universal Robots. Čapek kuulemma loi koko robotti-käsitteen!

Rossumin Universaalien Robottien tehdas tuottaa ihmisrobotteja, koska ne tulevat halvemmaksi ja vapauttavat ihmiset fyysisestä työstä. Näin ihmiset pääsevät keskittymään vain itsensä kehittämiseen. Näytelmä sopii tähän hetkeen täydellisesti, vaikka se on kirjoitettu 1921. Ohjaajat ja tekstin sovittaneet Juho Laitinen ja Terhi Meriläinen ovat maustaneet käsikirjoitusta sopivin määrin tämän päivän ilmaisuilla.

Teknologian kehitys on ilmeisesti askarruttanut mieltä jo sata vuotta sitten. Vai viitattiinko tuolloin roboteilla enemmän työväestöön, jota herrat orjuuttivat ja käyttivät koneen tavoin hyväkseen? Ja löytyyhän sitä tänäkin päivänä orjahintaan palkattua lapsityövoimaa kaakaoviljelmiltä tai vaikkapa vaateteollisuuden parista.

Auttaako automatisaatio ihmiskuntaa kehittämään itseään? Onko ruumiillisen työn pois jääminen pelkästään hyvä asia? Yksi robottitehtaan työntekijöistä epäilee tätä. Eittämättä robottien etu on kustannustehokkuus:

Jos robottiin tulee vika, eikä se enää ole tuottava, se voidaan viedä purkaamoon, jonka jälkeen se ei enää aiheuta kuluja.

Toisin on ihmisen laita.

Ongelmaksi muodostuukin se, että RUR alkaa kehittää robotteja liiaksikin ihmisen kaltaiseksi. Robotti ei osaa vihata, mutta ihminen osaa. Robotti ei myöskään halua olla herra, mutta ihminen haluaa. Kun robotti oppii vihaamaan tai haluaa herraksi, enteilee se kapinaa.

Lavastus oli visuaalisesti tyylikäs, pidin valkoisista R-kuutioista. Kuutioiden siirtely sopi kuvaamaan robottien yksitoikkoista työtä, mutta saatiin niiden avulla myös mainio rynnäkköefekti! Paljon muita lavasteita lavalla ei ollut, mikä jätti näyttelijät paljaaksi näyttelemiselle.

Näytelmään saatiin vaaraan tuntua silloin kun pitikin: aseita, piiritystä, sähköistettyä aitaa, miten käy ihmiskunnan!

Robottien roolit näyttelijöiltä sujuivat hienosti, puhetyyli oli sopivan eloton, ei liiallinen.

 

Testiryhmäkuv.jpg

Upeimmiksi kohtauksiksi mieleeni jäi robottien vallankumous ja siinäkin erityisesti laatikoiden käyttö, (ei siitä sen enempää, jotta näette sen itse). Myös se, mitä tapahtuu robottien teko-ohjeelle, Rossumin papereille, on hienosti toteutettu.

Vaikka tehtaan pääjohtajan tyttären Helena Gloryn (Marja Suurpalo) ja ylijohtaja Henry Dominin (Niko Ranta) rakastuminen jää vähän etäiseksi, liittyi siihenkin hienoja ratkaisuja, ja hieman absurdi tanssahtelu ilahdutti minua.

Kun kirjoitan tätä junassa, vieressäni istuva mustiin pukeutunut nuori nainen puhuu puhelimessa ja kuulen pätkittäin (ja todellakin alan yrittää kuulla tarkemmin), kun hän kertoo, miten ”uusien solujen luominen….eri tavoin istuttamalla… mahdollista… miten tiede on kehittynyt valtavasti… millaiseksi maailma kehittyy…vähän creepyä”, hän lopettaa.

No vähän joo, ajattelen. Ja palaan ajatuksiini näytelmästä. Tai niin luulen. Huomaan kuitenkin selaavani artikkelia, jossa kerrotaan, kuinka tekoäly tunnistaa rintasyövän 30 kertaa tehokkaammin kuin ihmislääkäri. Luen myös jutun, jonka mukaan Uudenkaupungin autotehtaalla jo yli 500 robottia huolehtii valmistuksesta, mutta laadun tarkastaminen on edelleen ihmisen hommaa. RUR!

Mikä sitten on robotin ja ihmisen ero, ja miksi maailma ei voisi olla kokonaan koneiden?

Čapekin mukaan
Ihminen on jotain, mikä tuntee iloa, soittaa viulua, haluaa lähteä kävelylle ja muutenkin haluaa tehdä paljon kaikkea mikä itse asiassa on turhaa.

Ollaan ihmisiksi! Mennään teatteriin!

Ohjaus ja sovitus: Juho Laitinen ja Terhi Meriläinen
Käsikirjoitus: Karel Čapek
Kuvat: Tukkateatteri, Terhi Meriläinen

Siirry Tukkateatterin sivuille

 

Mainokset