Legioonateatteri, Tampere 13.5.

Työnhakija menee työhaastatteluun mukanaan metrin levyinen rullalle kääritty portfolio ja kaksi mapillista ansioluetteloita ja referenssejä.

Näky kiteyttää työnhakijan aseman työmarkkinoilla. Tuntuu siltä, että mikään ei riitä: on osattava ja on osattava näyttää se, että osaa; on osattava vakuuttaa ja vakuutettava osaavansa. Muuten tippuu kelkasta.

Legioonateatterin Pelko pois Rosemarie on kiihkeä tiiviste maailman menosta, yhteiskuntakritiikki loputonta tehostamista vastaan, pelon osoitus siitä, että ihminen uhkaa jäädä itsensä jalkoihin.

Näytelmässä käsitellään pelkoja useista näkökulmista: koululaisen, äidin, lapsen, isän, pojan, opettajan, opiskelijan.

Tulevien johtajien lastentarha oli mielettömän onnistunut toteutus. Se oli riipaiseva ja ai, niin totuudesta ammentava. Kehityskeskustelut ovat tulleet päiväkoteihin ja toisinaan keskustellaan siitä, kuinka lasten pitäisi erikoistua riittävän ajoissa voidakseen menestyä alalla, jolle aikovat. Jotta menestyisi johtajana, kannattaa siis lapsi laittaa tulevien johtajien lastentarhaan! Siellä lasten ei tule käyskennellä mielivaltaisesti miten sattuu huvittamaan, ei perhosten eikä toistensa perässä, vaan tulevien johtajien lastentarhassa harjoitetaan päämääräkävelyä. Myös leikit ovat tavoitteellisia ja niissä valmennetaan tulevaan johtajuuteen: yksi leikeistä on YT-neuvottelut. Ja sääli niitä vanhempia, joille huomautetaan, että heidän lapsensa ei oikein ole johtaja-ainesta, että tuo onneton lapsi näyttää tykkäävän enemmän leskenlehtien keräilystä kuin pörssikursseista! Millainen tulevaisuus sellaista haihattelijaa odottaakaan!

KIKY karsii kouluja ja konsultit uudistavat opetussuunnitelmia. Oppiaineiden integroinnista ahdistunut opettaja epäröi, onko ihminen mennyt liian pitkälle rahan ahneudessaan ja onko oikein, että teknologia valjastetaan toistemme valvontaan ja tarkkailuun tai että muurarilla on enää tehtävänään palomuurien rakentaminen.

Koulun opettajakaarti -erityisesti puutyönopettaja – olivat mainioita rooleissaan.

 Voiko maapallo kestää sitä, että kulutus kasvaa koko ajan. Voiko ihan kaikki ylipäänsä koko ajan kasvaa?

 

Näytelmässä on paljon asiaa ja hieno käsikirjoitus, eikä kaikkea edes ehtinyt täysin vastaanottaa. Esimerkiksi nuoren bodarimiehen kertomus ahdistuksestaan ja peloistaan sai minut niin keskittymään hänen tarinaansa, etten pystynyt vastaanottamaan seuraavaa monologia heti perään, kun aivoni askartelivat vielä hänen koskettavassa puheessaan.

Olen juuri lukemassa Eläinten vallankumousta, ja kevyesti sekin kokemus limittyi tähän teatterikokemukseen. Samalla muistelen taannoin Tukkateatterilla näkemääni R.U.R -näytelmää, jossa ihmeteltiin, mihin teknologian kehitys oikein johtaa. Jos eivät eläimet tee vallankumousta, niin kuin Orwellin Eläinten vallankumouksessa, niin tekevätkö sen robotit? Vai tuhoutuuko maailma, kun tehostaminen ja kasvu saavuttavat lopullisen rajansa? ”Mua pelottaa, että me taannutaan pedoiksi”, sanookin joku roolihahmoista.

Vaikka en itse haluaisi nähdä (työ)elämää niin ahdistavana kuin esityksessä, silti kaikki on kuitenkin jollain tapaa kiusallisen totta ja tunnistettavissa. Lohduttomuudesta huolimatta näytelmä saa toki yleisön myös nauramaan ajallemme ja sen kipupisteille.

Lohdullista on, että Rosemarie, tulevien johtajien lastentarhan työntekijä, lopulta päättää elää omien arvojensa mukaan, vaikka ne olisivatkin ristiriidassa työnantajan kanssa. Rosemarien ratkaisu pelkoon on:

”Ihminen ei pelkää, jos se elää niin kuin sydän sanoo.”

Näytelmässä on lavasteena ainoastaan yksi penkki, ja karumpaa esillepanoa saa hakea. Näyttämö oli kuitenkin paikoin melko täynnä ilman lavasteitakin, koska esiintyjiä oli runsaasti. En ole joukkokohtausten tai lauluosuuksien varsinainen ystävä, mutta esitys ei ollut kaoottinen vaan pysyi kuosissaan.

Ja yksi naislaulajista teki kyllä sellaisen vedon, jotta ou! Harmi vaan, etten tunnista hänen nimeään esiintyjäkaartista.

Legioonateatteri tekee käsikirjoituksen yhdessä ryhmäläisten kanssa, ja näytelmän sisältö lienee lähtenyt tekijöiden omista peloista liikkeelle. Aavistelen, että prosessi on ollut intensiivinen ja voimaannuttava. Mutta ei yleisölle tule olo, että olisi toisten terapoinnin tuloksia katsomassa, päinvastoin: ryhmä ilahduttaa monipuolisella osaamisellaan. Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta Legioonateatterin katsomossa. Hyvä kun tuli lähdettyä.

Käsikirjoitus: Työryhmä ja Timo Seppälä
Ohjaus: Timo Seppälä
Valokuva: Legioonateatteri

Lue lisää Legioonateatterista

Advertisements