Teatteri Siperia/Jalostamo-kollektiivi, 18.10. Hiertämö, Hiedanranta, Tampere

Die Hard Tampere on performanssi, joka sisältää keskustelevaa pohdintaa terrorismiin vaikuttamisen keinoista, toimintaelokuvamaista räiskintää ja nukketeatterimaisia elementtejä – muun muassa. Se ei syötä katsojalle johdonmukaista tarinaa, mutta antaa ärsykkeitä mielikuvitukselle.

Esitys jättää minut positiiviseen hämmennykseen. En ole ihan varma mitä olen nähnyt ja miten asiat kytkeytyvät toisiinsa, mutta olen sen verran kartalla kokemastani, että löydän esityksestä sen punaisen langan, jonka varaan tyytyväisyyteni perustuu. Esityksen loppuun olisin hieman kaivannut tulkkia, sillä siihen ei oma mielikuvitukseni tarjonnut riittävää selitystä.

Huikeimpia kohtauksia on kuvaus ihmiskunnan synnystä ja tuhosta. Miten käy maailman, kun ihminen on itsensä terminaattori, joka aivottomana kuin lehtivihannes silpoo kaiken edestään. Eikä kukaan kuuntele, kun jumala, katuen koko luomistekoaan, yrittää ottaa ihmiseen yhteyttä. Tässä kohtauksessa myös äänimaailma on herkullinen.

Millä terrorismiin sitten voi vaikuttaa? Miten ihminen, joka elää omassa hyvinvointikuplassaan, voi oikeasti vaikuttaa yhtään mihinkään? Onko hyvinvointikupla kaunis mutta hauras – vai onko se piinkova panssari, jonka taakse on vaikea nähdä ja mahdoton vaikuttaa. Toisaalta voi myös kysyä tapahtuvatko tämän päivän terroriteot enää tuon kuplan ulkopuolella, eivätkö ne ole jo tulleet ns. hyvinvointiyhteiskunnan ytimeen, jolloin koko kupla on – pelkkä kupla.

Esitys ehdottaa ratkaisuksi hyvän levittämistä, rakkauden tekojen tekemistä. Yksinkertaisesti: olemalla lähimmmäisille hyviä voimme levittää hyvää, ja rakkauden ympäröimä ihminen ei ryhdy terroritekoon. Ei ihminen, joka huomoidaan ilman ääritekojakin; jolle tarjotaan viltti viluun ja joka verhotaan kauniisti värivaloissa leijuvin saippuakupliin.

Teollisuushallin tilankäyttö oli hienoa ja tilasta avautui esityksen myötä uusia kerroksia, monellakin tapaa. Valaistus tehosti tunnelmia ja tilojen ulottuvuuksia toimivasti. Perhejoulu oli visuaalisesti hienoa katsottavaa.

Näyttelijät Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen ja Anna Lipponen tekevät loistavaa työtä. Osan heistä näinkin aiemmin esityksessä Eikä kukaan meitä enää etsi.

En ole Die Hard -kaltaisten toimintaelokuvien ystävä, joten minulta on jäänyt näkemättä kokonaan se elokuvien sarja, mihin ”Die Hard” viittaa. Arvelen, että sen näkeminen antaisi lisää eväitä esityksen tulkintaan.

Kuva: Petri Tuhkanen

Mainokset