Työväenmuseo Werstas 6.8.2019. Tampereen teatterikesän OFF-ohjelmisto

Mitä 1800-luvulla eläneet Fredrika Runeberg ja Minna Canth haluaisivat kertoa nykypäivän ihmisille? Millä tolalla ovat tänä päivänä ne yhteiskunnalliset asiat, joita naiset ajoivat eläessään? Ja miten nykypäivän ihmisiin saa tuonpuoleisesta yhteyden, jos ei ole sähköpostiosoitetta?

Fredrika Runeberg, kuollut 1879, ja Minna Canth, kuollut 1897, ovat hetken varsin eläväisinä edessämme, kun katsoo Virva Itärannan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa dialoginäytelmää Minna ja Fredrika.

Kuolemassa tai ns. välitilassa olevilla naisilla on käytettävissään älykännykät, joiden avulla he googlaavat, mitä vapaudesta, tasa-arvosta tai rakkaudesta nykypäivänä puhutaan. He löytävät uutisia, joiden mukaan ihminen ei juurikaan ole viisastunut. Nykypäivästä löytyy myös sanoja, joita ei heidän aikanaan vielä käytetty – rasismin merkitys selviää naisille googlettamalla – syrjintä ja epätasa-arvohan heille oli tuttua entuudestaan.

Naisilla on päämääränään neuvoa nykypäivän ihmistä parempaan elämään, mutta heidän ongelmakseen koituu, että he eivät tiedä kuinka vainajina saisivat yhteyden tuonpuoleiseen, eli heidän näkökulmastaan katsottuna siis kontaktin meihin eläviin. He kokeilevat lukuisia keinoja, mutta ilman sähköpostiosoitetta (mikä se on!?) yhteydenpito tuntuu mahdottomalta eikä spiritismikään auta. Sanoma heillä kuitenkin on selvänä mielessä, rakkauden sanoma.

Samalla kun naisvainajat hakevat yhteyttä tämän päivän ihmisiin, peilaa katsoja menneen yhteyttä nykypäivään. Ovatko asiat edistyneet heidän elinajoistaan? Vaikka samojakin ongelmia on, ja samoja teemoja pohditaan edelleen, on nykyään ainakin koulutus ilmaista ja sukupuolten välinen tasa-arvo edistynyt. Ehkäpä Fredrika Runebergiä olisi kiinnostanut keskustelu pakkoruotsista? Tai mitä mieltä hän monen kielen taitajana olisi kansainvälisen korkeakoulutuksen maksullisuudesta? Epäilemättä nämä naiset olisivat nykypäivän somevaikuttajia – sen verran näppärästi heiltä mobiilikäyttö sujuu kuolleenakin!

Dialogi sisälsi hymyilyttäviä herkkupaloja ja näyttelijät Kirsi Nurminen (Minna) ja Sirke Lääkkölä (Fredrika) tarjoilivat sen kiinnostavasti. Päällään heillä oli vanhan ajan henkeä huokuvat, mustat pitkät mekot, jotka olivat tyylikäs valinta vainajien puvustukseksi.

Näytelmä tuo esiin faktoja näistä historian merkkihenkilöistä, ja voi herättää katsojassa kiinnostusta tutustua tarkemmin heidän elämäänsä. Varmasti katsomossa oli paljon niitä, joille naisten elämäntarinat olivat tuttuja – he puolestaan saivat uuden vinkkelin tähän naiskaksikkoon.

Itse olen lukenut muutamia Canthin novelleja ja nähnyt Anna-Liisasta kaksi näytelmätoteutusta. Tuorein kosketukseni Canthiin ennen tätä oli Minna Rytisalon romaani Rouva C., jota voin kyllä suositella tämänkin esityksen kylkeen nautittavaksi.

Werstaan näyttämö henkii historiaa ja sopi hyvin näille vainajille näyttämöksi, vaikkakaan tasalattia ilman nousevaa katsomoa ei ole yleisölle paras ratkaisu. Pienessä tilassa sekään ei häirinnyt – ainakaan kun sain paikan riittävän edestä.

Kiinnitti huomiotani, että tämä oli toinen näkemäni näytelmä tänä kesänä, jossa kännykän selaaminen on olennainen osa näytelmän eteenpäin menoa. Myös Sata syytä istua puussa -esityksessä haettiin internetistä asioita, joiden mukaan näytelmä eteni.

Päädyin lähtemään tähän esitykseen vasta esityspäivänä, työpäivän lähestyessä loppuaan. Mieli oli alavireinen ja kaipasin katkosta ajatuskierteeseeni. Epäröin, jaksanko keskittyä teatteriin. Mutta hyvin kävi – teatterin päätyttyä olo oli rentoutunut ja mieli keventynyt. Siinä jälleen syy käydä teatterissa!

Ohjaus ja käsikirjoitus Virva Itäranta
Rooleissa Kirsi Nurminen ja Sirke Lääkkölä

Mainokset