Tampereen teatterikesä, 8.8.2019. Esitys oli englanninkielinen.

Tämä esitys oli jotain erilaista. Iranilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Nassim Soleimanpour paljastaa käsikirjoituksensa näyttelijälle vasta näyttämöllä. Tapa, millä hän sen paljastaa – repliikki repliikiltä – on koukuttavaa seurattavaa.

Jonkin sortin improvisaatiota siis, ajattelin ennakkotekstiä lukiessani. Kyllä, improvisaatiotakin. Mutta jollain tapaa muutakin, tai ainakin erilaista kuin se improvisaatio, mitä aiemmin olin nähnyt. Teatterikesässä 8.8. olleen esityksen näyttelijä oli Antti Laukkarinen. Antin ei ehkä niinkään tarvinnut näytellä tai esittää kohtauksia, vaan olla läsnä ja noudattaa ohjeita. Hän ei häkeltynyt yllättävistäkään tehtävistä, vaan otti tilanteet kuten ne eteen ojennettiin, ja eteni rauhallisesti sen mukaan.

Näytelmän konsepti on nerokas. Näytelmä on kiertänyt useissa maissa, ja joka esityksessä on eri näyttelijä. Näytelmää ei ole esitetty Iranissa. Farsinkielisissä maissa sen esittäminen olisikin hieman vajavaista, koska idea perustuu siihen, että ei tunne farsia. Näytelmä esitetään englanniksi ja toimiikin mielestäni erityisen hyvin maissa, joissa englanti ei ole äidinkieli, jolloin sekä ohjaaja että näyttelijä ovat vieraan, mutta yhteisen kielen varassa lisäten siihen elementtejä omasta äidinkielestään. Miten mielenkiintoista ohjaajalla onkaan, kun hän kiertää ympäri maailmaa ja saa kokea eri maissa näytelmän aina aavistuksen eri tavalla, uuden kulttuurin ja kielen kautta.

Nassim näyttää vihostaan muiden maiden esityksissä listaamiaan kirosanoja – lista on pitkä. Tässä esityksessä yleisö nimeää suomenkieliseksi kirosanaksi ”hevonperse”, jonka merkityksen Antti pääseekin sitten selittämään Nassimille englanniksi.

(Se, että nostan esiin kirosanaesimerkin johtaa hieman harhaan – tässä esityksessä kun ei kosiskeltu kansaa kakkahuumorilla eikä juoppojorinoilla.)

Kiinnostumalla ulkomaalaisen kotikielestä, osoitamme kunnioitusta ja kiinnostusta häntä kohtaan.

Kiinnostumalla ulkomaalaisen kotikielestä, osoitamme samalla kunnioitusta ja kiinnostusta häntä kohtaan. Monet opettelevat sanomaan kohdenmaan kielellä ainakin ”kiitos” matkustellessaan ulkomailla. Nassim Soleimapour haluaakin opettaa yleisölle – ja Antille – farsia. Kielivirheestä on luvassa rangaistus – on syötävä tomaatti.

Yeki buud, yeki nabuud – Olipa kerran. Sanat, jotka usean muistoissa liittyvät johonkin leppoisaan hetkeen. Esityksessä Nassim kertoo meille oman tarinansa. Sekin alkaa Yeki buud, yeki nabuud.

Yleisölle saattoi jäädä mieleen farsin sanat Yeki buud, yeki nabuud, joka tarkoittaa olipa kerran sekä ”mumun” eli äiti. Olipa kerran, tuo tarinoiden klassikkoalku ympäri maailman. Sanapari, joka yleensä muistoissa yhdistetään johonkin leppoisaan hetkeen.

Monet satuaiheet esiintyvät muunnoksina useissa eri maissa, ja tarinatkin yhdistävät kansoja. Niin yhdistää Nassimkin. Tämä sympaattinen ja leikkisä teos tuo kulttuureja lähemmäksi toisiaan, auttaa ymmärtämään, miten eri kielen ja erilaisten ilmaisujen takana meillä on paljon yhteistäkin.  Nassim Soleimanpour kertoo esityksessä meille oman tarinansa, sekin alkaa Yeki buud, yeki nabuud.

Se, että repliikkejä paljastetaan yksi kerrallaan, kuulostaa melko monotoniselta, sillä näytelmään mahtuu runsaasti repliikkejä! Esityksessä oli kuitenkin mielenkiintoista teknistä vaihtelua, rytmimuutoksia ja rekvisiittaa. Välillä ohjaaja-käsikirjoittaja Nassim näkyi seinälle heijastettuna, välillä kuului pelkkänä äänenä, ja lopulta hän oli itsekin lavalla – mikä sympaattinen mies sieltä astelikaan! Ja kun hän soitti puhelimella äidilleen Iraniin, kuunteli katsomo tarkkana tuota farsinkielistä puhelua. Oliko tämä oikeasti se mumun , jonka sylissä pikku-Nassim oli satuja kuunnellut?

Ohjaus ja käsikirjoitus Nassim Soleimanpour
(Lausutaan so-lay-mahn-poor . Syö tomaatti, jos ei suju.)

Näyttelijä Antti Laukkarinen (joka kerta eri näyttelijä)

Kuva: Tampereen teatterikesä

#NassimThePlay

PS. Mietin pitkään, missä olen nähnyt Antti Laukkarisen aiemmin, mutta sehän olikin tämä Telakalla esitetty Juha Hurmeen Hullu.

Mainokset