Etunäyttämö, Nokian näyttelijäyhdistys 15.11.2019. Tehdas 108, Nokia. Kantaesitys.

Heidi Korkiakankaan käsikirjoittama Jäähän merkitty sijoittuu 1920-luvulle, Nokialla sijaitsevaan Pitkäniemen sairaalaan.

Teini-ikäinen Halla on menettänyt sodassa vanhempansa, eikä ole sen jälkeen puhunut kuin siskolleen. Tämän takia häntä aletaan pitää mielenvikaisena, ja hän päätyy Pitkäniemen mielisairaalaan eli ”niemeen”. Roosa Repo on erinomainen valinta Hallan rooliin. Joskus ilmeettömyys on paras ilme.

Jää mun päässä tekee musta mykän.

1900-luvun alussa mielisairaaloissa hoidettiin muitakin kuin psykiatrisesti sairaita, niinpä näemme esityksessä monenkirjavan joukon yhteiskunnan ulkolaidalle joutuneita. Orvoksi jääneiden lisäksi myös kehitysvammaiset tai ylipäänsä jollain tapaa rajoitteiset henkilöt saatettiin sijoittaa psykiatriseen hoitoon.

Yksi heistä on äitinsä hylkäämä kehitysvammainen nainen, joka pyytää alinomaa: Voitko laulaa mulle? Hän rauhoittuu aina, kun eräs potilaista laulaa hänelle. Ensimmäinen näytös päättyykin liikuttavaan kohtaukseen tämän naisen ansiosta.

Voitko laulaa mulle?

Hoitomuotoina Pitkäniemessä ovat esimerkiksi kuumat kylvyt, kestouni ja työterapia. Huonosti käyttäytyvät viedään kellariin. Se on paikka, jota potilaat pelkäävät, kaikki kun eivät palaa sieltä takaisin. Halla haluaa ottaa selvää, mitä kellarissa tapahtuu.

Sovinismi, epätasa-arvo ja sairaalan hierarkia tuodaan selkeästi esiin. Näytelmässä on kuitenkin paljon vahvoja naisia, jotka haluavat murtaa tätä asetelmaa. He haluavat tehdä uraa, opiskella, olla kunnianhimoisia ja ajatella itse. Tai edes pukeutua housuihin.

Ylilääkäri Johan Birke (Pete Linna) kohtelee alaisiaan ja potilaitaan karummin kuin puutarhaansa. Hän on varsin tietoinen vallastaan.

Eugeniikka eli rodunjalostus ohjaa Pitkäniemen hoidollisia valintoja. Naislääkäri Ruut Berg (Henna Ruostila) sterilisoi näkövammaisen naisen, jotta tämän vamma ei leviäisi laajemmin yhteiskuntaan. Toimenpiteen myötä naislääkäri voi osoittaa olevansa tieteen ja tutkimuksen kärjessä, pätevä tehtäväänsä.  

Kaikki muutkaan toimenpiteet eivät kestä päivänvaloa, ja osan hoitajista on vaikea hyväksyä sitä, mitä tapahtuu. Hempeilijöitä ei pidetä alalle sopivina, mutta murhanhimoisen katseen omaava mieskandi tuntuu kelpaavan.

Videoprojisoinnit toimivat hyvin, ja esimerkiksi kohtauksessa, jossa lääkärit juhlivat, liukuvat video sekä lavan tapahtumat hienosti yhteen. Myös Hallan pakoretkeä sekä loppuratkaisua video kuvaa oivallisesti.

Lavasteet olivat yksinkertaiset, mutta toimivat, ja tilankäyttö oli monipuolista.

Videoiden ohella esityksessä käytettiin puhenauhoituksia, mikä tuntui jossain kohtaa liialliselta tai turhalta. Myös sanoman alleviivaaminen vaivasi paikoin.

Näytelmä antaa lohduttoman ja groteskin kuvan 1920-luvun sairaalakulttuurista. Loppukohtauksessa meitä halutaan muistuttaa siitä, että hoitomenetelmät ovat nykyään toisenlaisia, mutta mielisairaus saattaa edelleen jättää leiman, josta potilas ei tunne pääsevänsä eroon.

Tarina ei yritäkään olla täysin fiktiivinen: Pitkäniemen sairaalan nimeä ei ole muutettu, ja nykyhetkiin sijoittuvissa kohtauksissa hoitajilla on kaulassaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstökortit. Olin kuulevinani kohtauksessa kaihoisia hyvästejä Pitkäniemen vanhoille rakennuksille, joista sairaala on päättänyt luopua ja rakentaa psykiatrialle uudet tilat Tampereelle Taysin Kaupin kampuksen yhteyteen.

En ollut ennen käynyt esityspaikassa, Tehdas 108:ssa. Sen värit ja sisustus tuntuivat heti ensiastumalta rouhean kiinnostavalta. Paikka johon on hyvä mennä jo ihan tilan takia!

Käsikirjoitus Heidi Korkiakangas
Ohjaus Saija Viljanen.

Katso lisää Jäähän merkitty

Tutustu Pitkäniemen historiaan