Tampereen teatteri 4.1.2020

Alkumusiikki viittaa jännitysnäytelmän alkamiseen, mutta pian Elling osoittautuu leppoisaksi draamakomediaksi.

Keski-ikäiset Elling (Johannes Korpijaakko) ja Kjall-Barne (Ville Majamaa) ovat tutustuneet psykiatrisessa sairaalassa, jossa he ovat olleet vuosikausia huonetovereita. Nyt heidän on aika siirtyä laitoshoidosta avohoitoon ja asettautua kaupungin sosiaalihuollon tarjoamaan asuntoon. Ensimmäistä kertaa miehet pyrkivät hoitamaan arkeaan itse. On tehtävä ruokaa, siivottava asunto – ja, mikä vaikeinta – luotava suhteita ulkopuoliseen maailmaan. Poistuminen asunnosta ei ole miehille helppoa – pelkkä puhelimen soiminen kun saa heidät paniikkiin. Puhelimen käytön opettelusta kehkeytyykin roima farssimainen iloittelu – mistä puolestaan seuraa miehille iso puhelinlasku.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Ellingin ja Kjall-Barnen yhteiseen asuntoon. Vähemmälläkin vaivalla olisi saanut lavastettua näyttämölle perusasunnon, mutta pidin siitä, että lavalle oli tuotu muutakin kuin tuoli ja pöytä. Karu tuntuma saatiin hienosti aikaan pahveilla. Tila tilan sisällä symboloi sitä, miten asunto oli heille pesä ja turvapaikka, josta heidän oli vaikea poistua. Sen persoonaton ulkoasu loihti mielikuvaa kaupungin sosiaalipalvelujen kautta tarjottavasta vaatimattomasta asunnosta. Elling olisi halunnut asuntoon oranssia, mutta sossun mielestä tosielämän tulee olla värittömämpää.

Sosiaalityöntekijä olisi hahmona voinut olla toisenlainenkin: tässä sossun virkaa toimitti karikatyyrinen 80-lukulainen tekoronski heebo.

Miehet uskaltautuvat lopulta ulos asunnosta mennäkseen ravintolaan syömään läskisoosia. Tarjoilija pomppaa tässä kohtauksessa yllättävänä ja irrallisena, ja kohtauksen alkupuolella en pitänyt tavasta, millaiseksi hänet oli tehty. Kohtaus oli kuitenkin kokonaisuutena hieno, joten lämpenin hänellekin. Tarjoilijan roolille keksin kyllä kaksi vaihtoehtoista selitystä: a) halutaan näyttää, että ”tosielämä” on vielä hullumpi kuin näiden miesten maailma tai b) halutaan näyttää tosielämä miesten mielikuvituksen värittämänä.

Kjall-Bjarnen löytäessä yläkerrassa asuvasta naisesta seuraa itselleen, Elling yrittää hänkin saada yhteyttä asunnon ulkopuoliseen elämään. Vierailu kulttuuripiireissä osoittautuu varsin koomiseksi! Ehkäpä mekin olemme kokeneet olevamme joskus seurassa, jossa tunnemme olomme ulkopuoliseksi, haluamme pysyä huomaamattomana emmekä itse asiassa edes ymmärrä, mistä puhutaan. Ja eikö silloin tule miettineeksi onko vika minussa vai maailmassa?

Musiikki nousee esityksen rinnalle vahvana, osuvasti lempeää tunnelmaa vahvistavana.

Toiset näytelmät herättävät vahvemmin ajattelemaan esityksen teemaa kuin toiset. Ellingin pohdinnat ovat hellyttäviä ja Kjall-Bjarnen (Majamaan) ilmeet mainioita. Heidän peloilleen on helppo hymyillä hyväntahtoisesti. En kuitenkaan ajaudu esityksen jälkimainingeissa pohtimaan autistisen tai paniikkihäiriöisen elämää. Ehkä jos sosiaalityöntekijä ja tarjoilija eivät olisi olleet niin vahvasti karikatyyrisiä, olisi kokemukseni toinen, ja olisin ehkä vielä vahvemmin tuntenut sympatiaa päähenkilöitä kohtaan.

Tämä on kuitenkin esitys, jota suosittelen. Tähän voitte huoletta ottaa mukaan sellaisenkin tuttavan, jonka harrastuksiin teatterissa käynti ei yleensä kuulu. Tarinaa on mutkaton ja kepeä seurata, se viihdyttää ja tarjoaa juuri sellaisen irtioton arjesta, minkä kulttuurielämyksen kuuluukin tarjota. Vieressämme istunut herrasmies istui mukaantempautuneessa etukenossa lähes koko esityksen ajan, taputti kohtausten välillä ja pidätteli bravo-huutojaan, jotka näyttivät kirpoilevan hänen poskillaan.

Itselleni tämä muodosti tahattoman jatko-osan psykiatrisen hoidon kehitykseen. Kävin nimittäin loppuvuodesta katsomassa esityksen Jäähän merkitty, jossa liikuttiin 1920-luvun Pitkäniemen mielisairaalassa. Ellingissä puolestaan ollaa 80-90 -luvun huitteilla, jolloin suunta on avohoitoa kohti. Laitos olisikin näille veijareille aivan väärä paikka, niin hyvin elo lähtee sujumaan.

Olen nähyt Kjell-Barnea esittävän Ville Majamaan aiemmin muutamissa näytelmissä, ja tässä hän oli mielestäni parhaimmillaan! Johannes Korpijaakkoa kiinnostaa tämän perusteella nähdä jatkossakin.

Ohjaus Samuli Reunanen

Elling teatterin sivuilla