Valkeakosken teatteri-illat, ensi-ilta 16.7.2020. Esitykseen kuului kaksi erillistä näytelmää: monologi Poissaoloja sekä Ihan kiva viha.

Poissaoloja

Yksinhuoltaja-siivoja asuu 15-vuotiaan teinipoikansa kanssa ja kokee epätoivoa, kun poika viettää aikaansa internetissä ja somessa, maailmassa, joka on äidille vieras. Kysymällä neuvoa digiasioihin äiti yrittää saada poikaan jonkinlaista kontaktia. Pienikin huomionosoitus riittäisi yksinäiselle äidille.

Ehkä äiti voivottelullaan saa kuitenkin teinin vetäytymään syvemmälle huoneeseensa. Kai poika pohjimmiltaan äitiä arvostaakin, keinot sen osoittamiseen ovat vaan hyvin minimaaliset – ja digitaaliset.

Täysin digivastainen äiti ei ole, sillä hänkin kokeilee hakea miesseuraa verkkopalveluista, vaikka niissä käyttäytyminen ei tunnukaan luontevalta. Luontevammalta sen sijaan tuntuisi rupatella kasvotusten A-rapun miehen kanssa, jolla tuntuu olevan kytköstä äidin nuoruuteen.

Monologissa on voimaa – emme tarvitse näyttämölle kuin äitiä esittävän Pia Vaittisen ja silti pystymme varsin hyvin näkemään niin hänen naapurinsa kuin poikansakin.

Rekvisiittaa ja lavasteita oli niukasti, riittävästi ja persoonallisesti. Äiti vertailee nykypäivää menneisyyteen, ja vanhat radiot vahvistavat tuntua menneisyyden kaipuusta. Vauva napanuorineen oli varsin söpö! Esitys puhuttelee todennäköisesti erityisesti niitä vanhempia, joille digiaika tuntuu vieraalta ja yhteinen kieli teinien kanssa on kadonnut. Niitä koteja ja kokemuksia varmasti löytyy.

Ihan kiva viha

Useissa rooleissa Ulla Huoviala-Kääpä ja Janne Kulosaari. Näytelmässä heidän lisäkseen myös Marko Itkonen sekä Mira Flinkman.

Marko Itkonen sisäänheittää stand up-koomikon lailla yleisön Ihan kiva viha -näytelmään niin, että puupenkille painautuneet pakarat unohtavat puutua ja elämä tuntuu vähintäänkin ihan kivalta.

Vanhempien kirjeenvaihto, tuo aikoinaan paperia ja kynää käyttäen harrastettu hidastempoinen keskustelu, johdattelee yleisön päähenkilö Jeremian elämänvaiheita hahmottelevalle matkalle. Henkilö, joka syntyy kolme vuotta isänsä kuoleman jälkeen, ei voi olla kiinnostamatta.

Jeremian kasvatukseen kuuluu kirjallinen laaja-alainen sivistys, kuten vaikkapa ruumissaarnat, pastorin perinnelausumat sekä lastenlorujen nautiskelu raamatunkansista.

Suosikkini on kohtaus, jossa päähenkilön työ feissarina, puhelinmyyjänä ja gallupkyselijänä pulpahtelee iloisina kuplina ympäri katsomon. Kaikilla meillä on kokemuksia noiden kiusallisten kysymysten eteen joutumisesta, hetkistä, jolloin vastaamalla ei voi voittaa. Tällä erää oma kysymyspatteristo löytyy myös puhelimitse kosimiseen. Varsinaisen aikuisiän ammatin Jeremiaalle saa kuitenkin päättää kesäteatteriyleisö, mikä tarkoittaa, että eri esityksessä tulee olemaan sisällöllisiä variaatioita.

Elämäntarina voisi edetä loogisesti elämän alusta sen loppuun, mutta sen sijaan loppumetreillä eteemme viuhahtaa absurdi sivujuonne, joka on kuin kyläilevä kohtaus jostain naapuripitäjän kesäteatterista. Tässä kohtaa ei kysytä mitä ja miksi, vaan annetaan mennä.

Näytelmä sekoittaa käsikirjoitettua ja improvisaatiota, suunniteltua ja suunnittelematonta – sekä hilpeitä hetkiä, joista katsoja ei tunnista onko tämä suunniteltua vai ei.

Minä viihdyin ja se riittää minulle. Kiitos teatteri-illat & Marko Itkonen, että tänäkin kesänä pääsi näkemään teatteria.

Rooleissa:
Pia Vaittinen
Juha Koskinen
Mira Flinkman
Ulla Huoviala-Kääpä
Marko Itkonen
Janne Kulosaari

Kuvat: Teatteri-illat