Valkeakosken teatteri-illat, ensi-ilta 15.7.2021. Esityssä oli kaksi erillistä näytelmää: Agatha Christie syytettynä murhasta sekä satyyrinäytelmä Seireenit sukkahousuissa.

Molemmat Marko Itkosen käsikirjoittamat ja ohjaamat näytelmät ovat saaneet innoituksensa toisista teksteistä: toinen Agatha Christien dekkareista ja toinen satiirinäytelmistä ja antiikin tarustosta.

Agatha Christie syytettynä murhasta on komedia, joka koostuu lukuisista Agatha Christien dekkareiden yksityiskohdista. Päällimmäisenä juonen kulku muistuttaa Eikä yksikään pelastunut -dekkaria. Joukko ihmisiä – Agatha Christie mukaan lukien – on jäänyt saarelle saarroksiin. Tutkimuksia johtaa kyseenalaiset salapoliisitaidot omaava suomenruotsalainen Hjerson, jonka nimen oikea lausuminen tuottanee yhtä paljon hankaluuksia kuin Hercule Poirotin.

Samalla kun minä puupenkilläni pyyhin hikeä liki kolmenkymmenen asteen auringonpaahteessa, ujutan varpaani pois hiostavista kengistä ja yritän saada itseni asemoitua vieressäistujan tuottamaan pieneen varjoon, on tuo omituinen murhamysteerijoukkio Englannissa pimeällä ja myrskyisällä saarella, asunnossa, jota sade pieksää.

Juonenkäänteet ovat nopeita ja kepeitä, enkä välttämättä pysy kärryillä lopullisten ruumiiden määrästä. Välillä on kuitenkin hyvä juoda teetä ja kokoontua olohuoneeseen pohtimaan mahdollisia syyllisiä. Tarvitaan myös kadonnut testamentti, tietenkin.

Yksittäisistä ratkaisuista pidin sympaattisten teekuppien kasaantumisesta salapoliisin syliin toistuvien murha-rekonstruktioiden myötä. Samoin hovimestarin kuolema – hoopo, mutta toimiva toteutus!

Seireenit sukkahousuissa

Näistä kahdesta tämä oli suosikkini. Seireenit sukkahousuissa -näytelmässä kaikkien henkilöhahmojen taustalla on jokin antiikin myyttisistä hahmoista, mutta nykypäivään sijoitettuna. Ei tarvitse olla kreikkalaisen mytologian tuntija nauttiakseen esityksestä, mutta eihän se huono asia ole, jos näytelmä herättää halun tarkastaa, mikä se Narkissoksen tarina olikaan tai mitä tarkoitettiinkaan Troijan hevosella.

Kreikkalaisen taruston Narkissos oli poika, joka näki veden pinnassa oman kuvansa, ja ihastui siihen. Hänellä oli ihailijanymfi Ekho, joka seurasi häntä kaikkialle. Hera-jumala oli kuitenkin rankaissut Ekhoa tämän suulaudesta niin, että tämä ei saanut puhua ensin.

Tämä asetelma oli muutettu näytelmässä tähän päivään ja sukupuoliroolit vaihtaen – naistanssija rakastaa itseään ja omaa esitystään yli kaiken. Jos kukkia ei tuoda esityksen jälkeen, hän tuo niitä itse ja kumartelee näyttämöllä yleisölle pitkään vielä senkin jälkeen kun yleisö on mennyt. Minä! Minä! Tanssijalla on tossukka mies, joka myötäilee nöyrästi vaimon sanomisia eikä ikinä itse aloita keskustelua.

Mira Flinkman ja Janne Kulosaari esittävät hienosti tätä erikoista pariskuntaa. Kauniin laulannan sijaan seireenit (Ulla Huoviala-Kääpä ja Katja Sillanpää) lausuivat riettaan ilakoivia loruja vaikuttaen satyyrinäytelmän satyyrikuorolta.

Näytelmässä löydät myös Oidipuksen, Terpsikhoren (ai et tunne vai?) ja Troijan Helenan. Nimet kylteissä viitoittivat yleisölle hahmojen tunnistamista.

Kateutta, petollisuutta, rakkautta ja itserakkautta – tunteita jo antiikin ajoilta. Marko Itkonen on onnistunut hyödyntämään taruston hahmoja uudella tavalla luoden mukaansa tempaavan näytelmän. Uusia tekstejä kesäteattereissa harvemmin tapaa, ja uutta yleisö ilmeisesti kaipaa, sillä esityksen koko kausi taisi olla loppuunmyyty jo ensi-iltapäivänä. Jos satut lipun saamaan, niin tartupa tilaisuuteen!

Käsikirjoitus ja ohjaus: Marko Itkonen

Rooleissa:
Lauri Heinonen
Katja Sillanpää
Ulla Huoviala-Kääpä
Pauliina Syrjälä
Janne Kulosaari
Mira Flinkman

Kuvat: Janne Kulosaari

Lue lisää esityksestä